Kun Synkk? Ikuisuus Avautuu

?inen mets? hukkuu peittyen
hiirenhiljaa lumeen kalpeaan,
talvihuntuun surunvalkeaan.
Y? on synkk? yll? kaikkien.

Ja p?iv? jokainen j?? alle Pimeyden
yht? varmasti kuin p?iv? eilinen.
Haudassani en kaipaa kasvoja,
riippuvuutta, el?misen vaivoja.

Maasta tullut mutta maaksi tule en.
Kuten kuukin ?isin yksin reitill??n,
sadat j?ljet, aamu j?ljill??n,
huomeniltaan silti h?viten.

Hirtin ajan k?sivarteen,
ajan virran t?rm?n parteen,
ihmistuskan, ihmisyyden,
kaiken sen mit?tt?myyden..
Kun katsot kuuta silminesi,
tied? ett? katson takaisin,
tunkeutuen syd?meesi,
tuoden kauhun kyynelin.